Pitkään olen miettinyt että pitäisköhän sitä itsekin ryhtyä kirjoittamaan blogia. Sen verran pyörii sanottavaa päässä, että Twitteri on mulle aivan liian lyhytsanainen ja Facebookissakin tuntuu usein, että ne jotka sinne pidempiä tekstejä suoltavat ovat väärässä foorumissa. Toisaalta ei viitsi ihan mitä tahansa ilmoille laskea varsinkin nykyaikana kun ihan nurkan takana vaanii kuitenkin lynkkaajat, jotka ovat välittömästi valmiita purkamaan nimetöntä vihaansa kaikille, joilla on jotain sanottavaa jostain muustakin kuin toisten mielipiteistä. Blogissa ei ole mitään muuta julkaisukynnystä kuin oma maku. Makuasiat kiinnostaa muutenkin. Niistä voi aina kiistellä mutta makuasioita ei voi kiistää.
Minua kiinnostaa musiikki ja sen ympärillä kuhiseva teollisuus kaikenmoisine ilmiöineen ja olen esimerkiksi sitä mieltä että stadionin täyttäminen ei tee huonosta hyvää. Musiikin suhteen voin olla periksiantamaton, vaikka olenkin erittäin laajalla maulla varustettu. Lisäksi tykkään kovasti syödä ja juoda. Siitäkin on syytä kirjoittaa. Minulla on myös mielipiteitä elokuvista, kirjoista, TV-ohjelmista ja jopa urheilusta. Joskus ne on jyrkkiä ja päivästä riippuen voi olla suorastaan äkkijyrkkiä. Politiikasta ja -itikoista ei voi olla kirjoittamatta ja harvemmin tulee tarvetta kehuihin (Jutta jumalauta, hei oikeesti!). Lisäksi kiinnostaa joskus mikä milloinkin ja täsmälleen mikä sattuu. Ja aion kirjoittaa juurikin siitä.
Julkaisukynnys asetetaan nyt Pablogistin puolesta sinne mihin sattuu huvittamaan eikä kiinnosta pätkääkään missä vaiheessa joku huppupääurposakki tulee polttelemaan virtuaaliristejään virtuaalipihalleni. Täältä pesee kun sattuu huvittamaan. Ja jos ei huvita niin ei oo pakko! Lukeminen sitäpaitsi on aina vapaaehtoista.
