maanantai 8. joulukuuta 2014

ELY HOI ELÄ JÄTÄ!


ELY-keskukset luovat kestävää hyvinvointia, kerrotaan ELY:n sivuilla. Mutta kenelle? Jo aikaisempi TE-keskus ja nyt tämä ELY ovat koko 10 vuotisen yrittäjyyteni aikana olleet minulle joku korkeampi voima, josta jotkut muut kai saavat tukea toimintaansa, mutta en minä. Muutaman kerran olen optimismi-kohtauksen vallassa ottanut karvalakkini kauniiseen käteen ja rohkaissut itseni piipahtamaan keskustelemassa hyvistä ideoistani kansainvälistymiseen tai johonkin muuhun kehittämishankkeeseen liittyen. Joka kerta on todettu hyvinkin pian että idea on ihan hyvä mutta aina on samalla kaivettu joku pykälä tai sääntö jonka perusteella ei nämä heidän instrumentit sovellu tähän tapaukseen. Yleensä viesti on kuulostanut lähinnä siltä, että pitäisi olla enemmän rahaa että saa rahaa. Eipä siinä mitään. Innovaatioyrittäjä ei ole varma sijoitus. Aikaa ja rahaa menee eikä kukaan voi taata että pulju olisi pystyssä niin kauan että maksaisi verona tukensa takaisin. 

Jos ei niin ei ja se on ihan fine. Kun on pykälät niin virkamieshän noudattaa niitä, eikä hyvänlaatuisiakaan ideoita voida tukea, jos firma on pääomittanut kehitystyötään niin paljon että OPO makaa pakkasessa. Tai jos firman papereissa lukee että firma on perustettu yli 5 vuotta sitten, vaikka kyseinen innovaatio olisikin nuorempi. Firman ikähän sen kai kertoo, kannattaako innovaatiota lähteä tukemaan. Sekin on ihan fine. Nämä ovat pykäliä joilla ELY-keskukset eivät pysty luomaan kestävää hyvinvointia juuri minulle. Luon itse hyvinvointini siis. 

Tänä syksynä minulle soitettiin ELY-keskuksesta ja haluttiin oikein tulla kertomaan ELYn palveluista. Heti tuli mieleen että nyt varmaan siellä on huomattu että olemme jääneet heidän kestävän hyvinvointinsa ulkopuolelle ja meille tullaan kertomaan että meidän aikamme on koittanut. Hiukan toista tuntia kuuntelin nuortamiestä. jolla ei tuntunut juurikaan yrittämisestä olevan tietoa, kokemuksesta puhumattakaan. Vain muutamalla tonnilla olisi saanut kaikenmoisia koulutuspaketteja ostaa, mutta totesin että ei nyt ehdi kun firmaakin pitää pyörittää ja nekin tonnit laittaisin mielummin suoraan tuleviin kehitysprojekteihin. Vannon kyllä ikuisen oppimisen nimeen mutta hiukan jäi kalpeaksi mahdollisuudet luoda yhdessä ELYn kanssa kestävää hyvinvointia tämän nuorukaisen tarjoomankaan pohjalta. Lisäksi kuulin samoihin aikoihin firman juristilta, joka piipahti ELYn tilaisuudessa kuuntelemassa uusista tuulista, että yhteistyöyrityksille on luotu mittava byrokratiahelvetti, joka on hoidettava, jos aikoo saada edes konsultaatiota ELYn suunnalta. Vuosia ELYllä myynnin ja markkinoinnin konsulttina toimineelta pitkän linjan yrittäjältä kuulin, kuinka ELY kilpailutti konsulttinsa ja potki kaikki pienet yrittäjähenkiset maanläheiset konsulttinsa luomaan omaa hyvinvointiaan keskenään. 

Onneksi sentään sain reilu vuosi sitten oman tyttäreni palkattua perheyritykseen oppisopimuksella ja ihan tuntuvalla tuella, joka luo kestävää hyvinvointia oman perheen sisällä. Paitsi että EIPÄS. Silloin kun palkkatukianomusta täytin valitsin kuukausittain tehtävän raportoinnin. Siirsin vastuun raportoinnista tyttärelleni ja homma oli sillä selvä.  Paitsi että eipäs ollutkaan. Joku ELYn korkeimmista korkeampi maksatusosasto päätti keväällä muuttaa maksulomakkeet niin että siinä on mahdollista raportoida kolme kuukautta yhden sijasta ja tyttäreni totesi että raportoimme siis niin. Itse allekirjoitin paperin kun hän sen minulle toi ja liian heikkolahjaisena ELYn kestävään hyvinvointiin jätin muistamatta että olin rastittanut kuukausittaisen raportoinnin anomuksessa. Tällaisen rikoksen edessä ELYn virkamieshän ei voi muuta kuin evätä palkkatuen noilta vanhaksi menneiltä kuukausilta. Ja koska näitä raportteja lähti kaksi kappaletta ennekuin asiasta tuli tuomio näyttäisi että menetän vain alle 5000 euroa järkyttävän typeryyteni takia. Yritin selittää asiaa valittamalla päätöksestä, mutta vastaukseksi tuli oikaisuvaatimuksen hylkäys ja perusteluna pykäliä suolentäydeltä. 

Jotenkin sen kestää että jää ELYn jakaman hyvinvoinnin ulkopuolelle taloudellisin perustein ja pystyy psyykkaamaan itsensä vastaamaan itse omasta hyvinvoinnistaan niinkuin yrittäjänä joka tapauksessa joutuu. Se että nämä ELYn virkamiehet pykälineen alkavat luomaan minulle kestävää pahoinvointia on jo liikaa. ELY HOI ELÄ JÄTÄ!

2 kommenttia:

  1. Soitin kahdelle hylkäyspäätöksen allekirjoittaneelle ja toinen myönsi että lomakkeen vaihdos on aiheuttanut useille yrittäjille saman tilanteen. Nerokas tapa säästää jo sovituissa kustannuksissa.

    VastaaPoista
  2. Toi on surullista todellisuutta yritystukien viidakosta. Sitä voi miettiä montako byrokraattia ja stoorissasi esiintyvää nuorta kykyä pyörittää tota sirkusta ja louskuttaa menemään sen sijaan että kokeilisivat itse kepillä jäätä ja tuottaisivat kansantaloudelle uusia euroja.

    VastaaPoista